Fish & chips

 

Glorian ruoka&viini - lehden numerossa 2/2011 julkaistu fish&chips -ohje oli niin hyvä, että sitä on tullut kokeiltua toistekin. Ja tällä kertaa kirjoittaa muistiinkin, että löytyy ensi kerralla helpommin. Alkuperäisessä ohjeessa kalana made, tällä kertaa käytin kuhaa.

Ohjeessa oli myös tämä mainio remouladekastike.


friteerattu kala


Ruokaan käytin:

700 g kuhafilettä
2 tl suolaa
2/3 tl jauhettua valkopippuria

Frittitaikina:
3 kananmunanvalkuaista
4 dl olutta
3 kananmunankeltuaista
1 dl rypsiöljyä
6 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa

Ranskalaisiin:
8 isoa, kiinteää perunaa
1 tl suolaa

Paistamiseen:
1 l rypsiöljyä

Tee ensin remoulade, ohje täällä.

Pese ja kuori perunat, leikkaa sormen paksuisiksi lohkoiksi. 
Kuumenna öljy kattilassa 120-asteiseksi. Paista perunat öljyssä muutamassa erässä noin viiden minuutin ajan. Nosta reikäkauhalla talouspaperin päälle. Laita perunat jääkaappiin jäähtymään.


chips


Tee frittitaikina: 
Vaahdota valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita olut, keltuaiset, öljy, jauhot ja suola. Lisää joukkoon valkuaisvaahto varovasti käännellen.

Leikkaa kala sormen paksuisiksi paljoiksi ja mausta suolalla ja pippurilla.

Kuumenna öljy uudelleen 170-asteiseksi. 
Paista perunoita 2-3 minuuttia, kunnes ne ovat kullanruskeita. Nosta talouspaperille ja mausta suolalla.

Kasta kalapalat frityyritaikinaan ja valuta ylimääräinen taikina pois.
Paista öljyssä 2-3 minuuttia.

Tarjoa heti perunoiden ja remouladekastikkeen kanssa.


friteerattu kala ja ranskalaiset



Kommentit

Suositut tekstit