Porsaan file uunissa

Olen aikanaan repäissyt tämän Sikke Sumarin ohjeen talteen Gloria-lehdestä. Tämä kastike maistuu vain niin hyvältä, onnistuu joka kerta! Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin possun ulkofileetä mutta meillä uuniin menee sisäfile.


Porsaan file uunissa

800g porsaan sisäfileetä

Marinadi:
1 salottisipuli hienonnettuna
1 dl (lehti)persiljaa hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
(Sormi)suolaa
Mustapippuria
1/2 dl soijaa

2 dl kermaa
1-2 rkl sitruunamehua
1 rkl sinappia
Soijaa

Tee marinadi. Alkuperäisessä ohjeessa ainekset hienonnettiin monitoimikoneessa tahnaksi ja sekoitettiin soijan kanssa mutta veitsellä hienonnettuna toimii myös hyvin. Poista sisäfilestä kalvot ja laita liha marinoitumaan noin puoleksi tunniksi. 

Nosta liha marinadista ja ruskista nopeasti joka puolelta. Laita file uunivuokaan.  Kaada paistinpannuun loppu marinadi ja kerma, kiehauta. Kaada lihan päälle uunivuokaan ja paista uunissa 175 asteessa noin puoli tuntia, riippuen kuinka kypsäksi haluat.

Ota liha pois vuoasta ja anna vetäytyä hetken foliolla peitettynä. Viimeistele sillä välin kastike sitruunamehulla, sinapilla ja soijalla välillä maistellen. Leikkaa liha viipaleiksi ja nosta takaisin uunivuokaan kastikkeen joukkoon. 

Tällä kertaa meillä oli lisukkeena keitettyä riisiä ja uunijuureksia:

Punajuurta
Porkkanaa
Sipulia 
Oliiviöljyä
(Sormi)suolaa
Kuivattua rosmariinia
Mustapippuria 
Hunajaa

uunijuurekset


Kuori ja leikkaa punajuuri, porkkanat ja sipuli lohkoiksi. Laita kulhoon ja kaada päälle noin 1/2 dl oliiviöljyä. Mausta suolalla, mustapippurilla ja halutessasi rosmariinilla. Kaada juurekset uunivuokaan ja valuta päälle pari ruokalusikallista hunajaa. Paista uunissa 175 asteessa noin 45 minuuttia.


Kommentit

Suositut tekstit