Halloumi-vesimelonisalaatti

 Australialaista keittiötä ajatellessa ensimmäisenä tuli mieleen BBQ ja niinpä grillasimme picanhaa ja teimme sille lisukkeeksi mm. tämän halloumi-vesimelonisalaatin. Grillikausi avattu!


vesimeloni-halloumisalaatti


Salaattiin laitoin:

4 viipaletta tuoretta leipää
2 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi siivutettuna
suolaa ja pippuria

jäävuorisalaattia
2 avomaankurkkua
1 ruukku vesikrassia
puolikas vesimeloni (n. 1 kg)
tuoretta minttua
400 g halloumijuustoa
granaattiomenan siemeniä (pakaste)

Kastike:

2 rkl neitsytoliiviöljyä
1 rkl balsamiviinietikkaa
2 tl hunajaa
1 rkl appelsiinimehua

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.

Kuutioi leipä ja paista pannulla öljyssä kunnes palat ruskistuvat. Lisää joukkoon viipaloitu valkosipuli ja paista sekoitellen noin minuutin ajan. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kuori avomaankurkut ja viipaloi esim. raastimen terällä. Leikkaa vesimeloni kuutioiksi. Viipaloi halloumi.

Asettele vadille salaatti ja kurkkuviipaleet ja ripottele päälle vesikrassin lehdet. Lisää vesimelonikuutiot, granaattiomenan siemenet ja minttua. 

Paista juuri ennen tarjoilua halloumiviipaleet öljyssä, 1-2 minuuttia per puoli, ja asettele salaatin päälle. Lisää leipäkrutongit sekä kastike.

Sopii hyvin grilliruoan kaveriksi.








    Kommentit

    Suositut tekstit