Chicken Vesuvio - eli kanaa ja perunaa valkoviinikastikkeessa

Lukemani mukaan Chicken Vesuvio keksittiin chicagolaisessa ravintolassa. On niin helppo tehdä - ja niin hyvää - että tätä tehdään toistekin.
Tästä riittää 5-6 ruokailijalle.


Kanaa ja perunaa uunissa


Ruokaan tarvitaan:

1 kg kiinteää perunaa 
3 rkl öljyä
1 tl kuivattua oreganoa
suolaa ja pippuria

6 kpl kanan koipireisiä tai vastaava määrä luullisia kanapaloja

6 valkosipulinkynttä
1 dl valkoviiniä
2 dl vettä
puolikas kanaliemikuutio
2 dl pakasteherneitä
2 rkl silputtua persiljaa
suolaa ja pippuria
öljyä paistamiseen

2 rkl sitruunan mehua

Tarjoiluun tuoretta vaaleaa leipää.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Pese ja lohko perunat. Sekoita kulhossa öljyn ja oreganon kanssa, mausta suolalla ja pippurilla.
Levitä perunalohkot uunipellille yhteen kerrokseen.

Leikkaa koipireisipalat kahteen osaan. Ruskista paistinpannulla muutamassa erässä ja mausta suolalla ja pippurilla. Laita kanat uunipellille perunalohkojen päälle.

Kuori ja viipaloi valkosipuli. Kuullota öljyssä pannulla hetken ajan. Lisää pannulle viini, vesi ja murentele puolikas kanaliemikuutio joukkoon. Lisää mukaan vielä herneet ja silputtu persilja ja kiehauta.
Kaada kastike uunipellille kanan ja perunoiden päälle. 

Paista vuokaa uunissa 45-60 minuuttia kunnes kana on kypsää ja perunat pehmeitä.
Puserra päälle sitruunan mehua juuri ennen tarjoilua ja koristele halutessa persiljalla.

Tarjoile rapeakuorisen vaalean leivän kanssa - sillä saa kaavittua viimeisetkin kastikkeen rippeet lautaselta.


Kommentit

Suositut tekstit