Huli huli kana

 Huli huli kana (huli = kääntää) kypsytetään grillissä mutta uunissakin tulee todella hyvää. Marinoi ainakin 4 tuntia, mielellään yön yli.


huli huli chicken

N. 1,5 kg marinoimattomia kanan koipireisiä tai muita luullisia paloja
2 kevätsipulia hienonnettuna

Marinadi:

1½ dl ketsuppia
1½ dl soijaa
0,8 dl miriniä (voi korvata kanaliemellä)
N. 1 dl ananasmehua (säilykeananaspurkista)
0,5 dl ruskeaa sokeria
2 rkl riisiviinietikkaa
1,5 rkl valkosipulia hienonnettuna
1,5 tl inkivääriä hienonnettuna tai raastettuna

Sekoita marinadin ainekset. Ota noin 1½ dl erilleen paistovaiheen valelua varten. Laita kana marinoitumaan esimerkiksi suureen pakastepussiin.
Vaihtoehtoisesti kanan voi laittaa marinoitumaan koko määrään ja keittää marinadia kokoon paistovaiheessa.

Ota kana huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen paistamista.
Lämmitä uuni 220-asteiseksi.

Nosta kana marinadista ja laita uuniastiaan ritilän päälle. 
Jos et ottanut osaa marinadista aiemmin erilleen, keitä sitä hiljalleen kattilassa noin 20 minuuttia kunnes seos sakenee.

Paista kanaa uunissa 45-60 minuuttia välillä käännellen ja marinadilla valellen.

Ripottele päälle hienonnettu kevätsipuli ja tarjoile riisin kanssa. Grillaa tai paista parilapannulla myös ananasrenkaat lisukkeeksi.


huli huli kanankoivet




Kommentit

Suositut tekstit