Kinkkukiusaus

 Kinkkukiusauksen jujuna kuullotettu sipuli ja pitkähkö paistoaika.

Tästä riittää 5-6 syöjälle.


Kinkkukiusaus


Tarvitaan:

1 kg perunaa
1-2 sipulia
350 g palvikinkkua
5 dl (ruoka)kermaa
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria

Kuori ja leikkaa sipulit puolirenkaiksi. Kuullota paistinpannulla öljyssä kymmenisen minuuttia.
Kuori perunat ja leikkaa tikuiksi. Suikaloi kinkku.

Peitä uuninkestävän vuoan pohja perunatikuilla. Ripottele päälle suolaa ja mustapippuria. Lisää vuokaan sipuli ja kinkkusuikaleet, sekä päällimmäiseksi loput perunat. Mausta ylin kerros suolalla ja mustapippurilla ja kaada kerma vuokaan.

Paista 200-asteisen uunin alatasolla noin 1½ tunnin ajan. Peitä tarvittaessa foliolla, ettei ruoka pala.

Tarjolle vihreän salaatin tai vaikka etikkakurkkujen ja -punajuurien kanssa.




Kommentit

Suositut tekstit