Fenkolirisotto ja uunissa paahdetut tomaatit

Tämä Jamie Oliverin kasvisrisotto on aivan mahtavan makuista. Jokaiseen risottoannokseen tulee uunissa valkosipulin kanssa paahdettu tomaatti.


Fenkolirisotto

Tarvitaan:

 4 dl risottoriisiä
1,5 l kasvislientä
1 dl valkoviiniä (tai saman verran enemmän kasvislientä)
1 fenkoli 
1 sipuli
Mustapippuria rouhittuna
80 g parmesanjuustoa
Voita ja öljyä


Uunissa paahdetut tomaatit:

6 kpl kokonaisia tomaatteja
1 kokonainen valkosipuli
Öljyä
Suolaa 
Timjamia tuoreena tai kuivattuna

Uunissa paahdetut tomaatit


Laita ensin tomaatit uuniin: 

Lämmitä uuni 180-asteiseksi. Poista tomaateista kannat ja laita kantapuoli alaspäin uunivuokaan. Laita tomaattien keskelle kokonainen valkosipuli kuorineen. Pirskottele tomaattien päälle öljyä, suolaa ja kuivattua tai tuoretta timjamia.
Paahda uunissa noin tunnin ajan.
Käyttämistäni tomaateista osa oli ruskeita Raf-tomaatteja, siitä kuvan väriero.

Valmista risottoa varten kasvisliemi. Kuori ja hienonna sipuli sekä fenkoli.

Kuullota kasviksia öljyn ja voin seoksessa korkeareunaisella pannulla kymmenisen minuuttia. Kaada joukkoon risottoriisi ja sekoittele muutama minuutti, kunnes riisi on kuultavaa.

Lisää joukkoon viini ja keitä sekoitellen kunnes viini on imeytynyt riisiin. Lisää sen jälkeen kasvislientä kauhallinen kerrallaan ja keitä koko ajan hämmentäen kunnes neste on imeytynyt.

Viimeistele risotto voinokareilla sekä raastetulla parmesanilla.

Purista uunissa paahdetut valkosipulinkynnet kuoristaan ja kokoa annokset risotosta, tomaatista ja valkosipulista.






Kommentit

Suositut tekstit