Persimon Crème Brûlée


Tämän syksyyn sopivan ja joulun mieleen tuovan jälkiruoan ohjeen löysin countryliving-sivustolta.


paahtokermavanukas



Neljään annokseen tarvitaan:

4,5 dl kermaa
1 tl jauhettua kanelia
1/4 tl jauhettua inkivääriä
1/2 maustemitallista jauhettua muskottipähkinää
1,2 dl sokeria
1 tl vanilja-aromia
6 kananmunan keltuaista
kypsä persimon
ruokokidesokeria tai sokeri/fariinisokeriseosta

Laita uuni lämpiämään 150-asteiseksi. Laita 4 annosvuokaa valmiiksi uunipellille.

Kuumenna kerma, kaneli, inkivääri, muskottipähkinä ja 0,6 dl sokeria kasarissa juuri ja juuri kiehuvaksi. Nosta sivuun. Sekoita joukkoon vanilja-aromi ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Vispaa kevyesti kananmunan keltuaiset ja 0,6 dl sokeria. Sekoita varovasti kermaseos joukkoon. Kaada seos annosvuokiin ja nosta pelti uunin keskitasolle. Kaada pellille kuumaa vettä niin, että se yltää vuokien puoliväliin. Kypsennä noin 30-35 minuuttia, valmiina seos on keskeltä vielä hyllyvää.
Jäähdytä jääkaapissa ainakin pari tuntia. Säilyy peitettynä kylmässä parin päivän ajan.

Viimeistele juuri ennen tarjoilua: aseta jokaiseen vuokaan persimon-viipale ja ripottele päälle ruokokidesokeria. Sulata sokeri kaasupolttimella tai uunin yläosassa grillivastuksen alla noin minuutin ajan.




Kommentit

Suositut tekstit