Parmesaanikana (Chicken parmesan)
Ensimmäinen kerta, kun tein parmesaanikanaa, ja tällä Cafe Delites -sivuston ohjeella tuli todella mureaa ja maukasta. Ohjeesta tulee kuudelle.
6 kpl broilerin rintafilettä/fileepihviä
1 dl oliiviöljyä paistamiseen
Marinadi:
2 kananmunaa
2 valkosipulinkynttä
2 rkl hienonnettua persiljaa
1 tl suolaa
mustapippuria
Kastike:
1 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
500g paseerattua tomaattia
1 tl suolaa
kuivattuja yrttejä, esim. timjami, basilika
mustapippuria
Leivitykseen:
2 dl panko- tai korppujauhoa
1 dl parmesaanijuustoa raastettuna
Päälle:
250 g mozzarellajuustoa viipaloituna
parmesaanijuustoa raastettuna
Tuoretta persiljaa tai basilikaa hienonnettuna
Lämmitä uuni 220-asteiseksi.
Laita ensin kana marinoitumaan. Sekoita laakeassa astiassa kananmuna, hienonnettu valkosipuli ja persilja sekä suola ja mustapippuri. Kääntele broilerin fileet marinadissa ja anna maustua huoneenlämmössä 15 minuuttia.
Tee sillä aikaa kastike. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulia kasarissa öljyssä muutaman minuutin ajan, lisää valkosipuli ja paista puolisen minuuttia. Lisää kasariin paseerattu tomaatti ja mausteet ja anna kiehua noin 10 minuuttia.
Sekoita lautasella panko- tai korppujauhot ja raastettu parmesaani. Nosta broilerin fileet marinadista ja kääntele leivitysseoksessa. Paista öljyssä laakeassa pannussa nelisen minuuttia/puoli.
Voitele uunivuoka. Aseta paistetut fileet vuokaan vieretysten ja jaa päälle tomaattikastike. Laita jokaisen fileen päälle 2-3 mozzarellajuustoviipaletta ja raastettua parmesaanijuustoa (noin 2 rkl/filee). Ripottele päälle hienonnettuja yrttejä. Paista uunissa 15-20 minuuttia, kunnes kana on kypsää.
Meillä parmesaanikana tarjottiin tagliatelle pastan kanssa.
Kommentit
Lähetä kommentti