Nieriä uunissa

Uunissa kokonaisena paistettu kala on paitsi helppo valmistaa, myös todella maistuvaa. Tämän inspiraatio lähti Glorian Ruoka&Viini -lehden numerosta 67/2010. Koska kuitenkin päätin vasta kaupassa mitä ruoaksi laitettaisiin, en muistanut ohjetta ihan tarkkaan. Tässä nyt tehty versio.


noin kilon painoinen nieriä
1 dl kapriksia
1 sitruuna
tuoretta tilliä
suolaa
mustapippuria

Nieriä uunissa
Valmiina uuniin



Huuhtele kala kylmän veden alla ja kuivaa talouspaperilla. Tee nahkaan muutama viilto molemmille puolille. Mausta ulkoa ja sisältä suolalla ja pippurilla. 
Pese ja viipaloi sitruuna. Huuhtele kaprikset (viipaloi, jos käytät suuria varrellisia). Täytä kala sitruunaviipaleilla, kapriksilla ja tillinoksilla. Paista 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia. Kala on kypsää, kun evä irtoaa helposti vetämällä.


Lisukkeena meillä oli murskattuja perunoita (eli laiskan perunamuusi)
800g jauhoista perunaa
voita
keitinvettä
suolaa

Keitä perunat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Kaada vesi pois, ota osa talteen. Murskaa haarukalla ja sekoita joukkoon voi sekä halutessa hieman keitinvettä. Maista suola.

Kastikkeen virkaa toimitti voissa haudutettu kevätsipuli:
3 kevätsipulia
100g voita

Sulata voi kattilassa. Hienonna kevätsipuli ja hauduta voissa.
Menipä hyvin perunamurskan kanssa.


Kommentit

Suositut tekstit