Hapanimelä katkarapuwokki

En ole juurikaan itse laittanut kiinalaista ruokaa, joten sillä saralla on vielä paljon kokeiltavaa. Jamie Oliverilta löysin szechuanilaisten katkarapujen ohjeen. Tätä tehdään toistekin.

Hapanimelä katkarapuwokki


300g tuoretta ananasta
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
2 valkosipulinkynttä
1-2 tuoretta punaista chiliä
merisuolaa
1 peukalonkokoinen pala inkivääriä
24 kuorittua raakaa jättikatkarapua
maapähkinä- tai kasviöljyä
1½ dl makeuttamatonta ananasmehua
3 rkl riisi- tai valkoviinietikkaa
1 rkl soijakastiketta
½ rkl maissijauhoa
½ nippua korianteria

Kuori ananas ja leikkaa lohkoiksi. Poista kova keskusta. Kuumenna parilapannu ja paista ananaslohkoja nelisen minuuttia välillä kääntäen. Puolita paprikat, poista siemenet ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi. Paista suikaleita pannulla noin kolme minuuttia, kunnes ne pehmenevät hieman.

Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Poista chilistä siemenet ja pilko pieneksi. Laita valkosipuli, chili ja hyppysellinen suolaa mortteliin ja hienonna tahnaksi. Minulla ei (vielä) ole morttelia, joten seos jäi karkeammaksi. Kuori ja pilko inkivääri pieneksi. Lisää mortteliin ja hiennonna tahnan sekaan. Laita tahna, katkaravut ja loraus öljyä kulhoon ja sekoita hyvin.

Kuumenna öljy wokkipannussa ja lisää katkaravut. Paista 3-4 minuuttia. Paloittele ananas suupaloiksi. Sekoita ananasmehu, etikka, soijakastike, maissijauho ja tilkka vettä kulhossa. Kaada wokkipannulle ja lisää ananas ja paprikasuikaleet. Kiehauta ja keitä pari minuuttia, kunnes kastike sakenee. Minulla kastike ei tahtonut oikein saota, ensi kerralla laitan enemmän jauhoa. Maistui silti.

Ripottele päälle korianteria. Tarjoa riisin kanssa.

Kommentit

Suositut tekstit